pennut

pennut

Wednesday, December 2, 2015

Vainu, pitkäkarvainen mäyräkoirauros 7 kk etsii aktiivista kotia

Vainu on löytänyt oman kodin. Potentiaalia harrastuskoiraksi, lähisuvussa agility, mejä-, vesiriista ja luolakoiria ja toki näyttelyissäkin menestyneitä hyvärakenteisia ja terveitä koiria. Koulutetaan ikäkauden mukaisesti kasvattajan luona sopivaa kotia odotellessa. Mahdollista myös yhteisomistus Helsingin keskustan lähelle. Voi tutustua koiraan myös vähitellen yhteisillä puistolenkeillä ja samalla saada koulutusneuvontaa. Tärkeintä löytää ihan oma syli ja koiran koulutuksesta kiinnostunut perhe tai hlö.
Vainun peruskoulutus on hyvällä alulla, Vainu osaa jo vaikka mitä;  on aloittanut pentutoko- ja agilitykoulutuksen lokakuussa ja käy näyttelyharjoituksissa, joihin voi myös tulla mukaan tutustumaan koiraan. Asuu kasvattajan luona mummokoirien kanssa kerrostalossa, mutta viettänyt kesän maalla omalla pihalla ja metsässä. Leikkii vieraiden koirien kanssa koirapuistossa, tottunut pikkulapsiin. Ihana, älykäs, koira, joka pidettäisiin itse, jos olisi narttu, Vainun isä vie jo ainokaisen urospaikan "laumasta". Vainun väri on punainen tummin peitinkarvoin eli päällyskarva selässä on musta.
Sukutaulu http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI30255%2F15&R=148.33
lisää Fb-sivuillamme
Vainu 7 kk, 23.10.2015