Haukkuuko mäyräkoira?

Legendat ja koiran tehtävät
Mäyräkoirien legendoihin kuuluu että ne haukkuvat paljon. Kaikki metsästyskoirarodut on jalostettu haukkumalla karkoittamaan saalis tai ilmoittamaan sen liikkeet metsästäjälle. Ajavan koiran kuuluu haukkua lujaa, jotta tiedetään missä se menee. Pitkäkarvaisiakin mäyräkoiran pentuja kysytään kauriinmetsästykseen, vaikka pitkäkarvaiset mielletään sen koristeellisemman ulkonäön vuoksi enempi seurakoiraksi kuin muut karvanlaadut.

Metsästyskoirien haukkuherkkyys
Totta toinen puoli. Pitkäkarvaisissa on jalostuksessa käytetty paljon koiria, joilla ei ole enää käyttötaustaa. Kennelliiton koiranet jalostustietokannasta näet koirasi taustan metsästyskokeita myöten. Mäyriksellä ei oikeasti tarvitse metsästää, jotta sen käyttöominaisuudet voidaan todeta rodunomaisissa käyttökokeissa. Ajavissa koirissa on huomattu, että osa pitkäkarvaisista ei hauku ajaessaan, joten sellaiset yksilöt eivät sovellu kyseiseen käyttöön. Koirilla on suuria yksilöllisiä eroja haukkuherkkyyden suhteen. Eräs metsästäjä kuitenkin sanoi, että vain 30% koiranominaisuuksista on perittyä taipumusta ja loput kasvuymäristön ja kasvatuksen tulosta.

Miksi koira haukkuu
Haukkuvaa koiraa ei olekaan lukuunottamatta basenjia, joka sitten vuorostaan ulvoo korkealta ja lujaa. Paimenkoirarodutkin on jalostettu haukkumaan paimennustehtävässään ja osa myös valittu vahti- ja laumanpuolustusominaisuuksien vuoksi. Jos ei siedä koiran haukkua, on syytä etsiä sopiva rotu seurakoiraroduista. Niiltä on jalostuksessa yritetty poistaa nimenomaan haukkumisominaisuutta. Niissäkin, kun kadulla katsoo, löytyy joka rodusta pikku räksyttäjät. Koirien haukkumiseen vaikuttaa sen koko. Pienikokoinen koira oppii jo nuorena haukkumalla karkoittamaan isommat koirat tai ainakin niiden omistajat kauemmas. Ääni on toki pienen koon vuoksi pienempi. Ajavista koirista mäyräkoiralla on pienin ääni. Ymmärretty mitä tarkoitan, jos olette kuunnelleet bassetin haukkua, matalalta ja lujaa.

Kasvatuksella tuloksia
Mäyräkoiran voi opettaa olemaan haukkumatta turhanpäiten, mutta itse on kysyttävä itseltään mikä on turhan päiten? Ja oltava sitten johdonmukainen kasvatuksessa sen suhteen. Kaikki koirat on jalostettu ihmisen käyttöön ilmoittamaan esimerkiksi tunkeilijat. Jos koira oppii jo pienestä, etteivät vieraat ole tunkeilijoita niin mitäpä niitä haukkumaan. Koiran on kuitenkin hyvin vaikea oppia ketkä vieraista on epätoivottuja vieraita, jos sen annetaan haukkua joskus ja joskus ei.

Haukkuuko mäyris enemmän kuin muut?
Vietin aika lailla aikaa viime kesänä erinäisissä Mejä-kokeissa, joissa suurin osa muista osallistujista oli tullut erirotuisten noutajien kanssa. Olipa mukana porukoita, joilla oli sekä noutaja että mäyris. Yhtälailla noutajat haukkuivat vahtiessaan omaa leiriään ohikulkevilta koirilta tai sitten olivat vain hiljaa kuten mäyriksetkin. Rähinän määrä rodusta riiippumatta näytti korreloivan vain ohikulkuetäisyyteen tai siihen oliko omistaja vieressä vai koira yksin remmissä vastuussa koko leiristään.

Aktiivinen koira - turhautunut koira
Kuinka paljon mikä tahansa koira haukkuu, riippuu paljon myös sen aktiivisuustasosta. Jos koiralla ei ole muuta tekemistä pihalla tai yksin kotona ikkunassa, kuin kytätä ohikulkijoita, niin eihän se haukkumatta pysty olemaan. Yksinään ollessaan koira voi ottaa myös kotivahdin tehtävän. Yksin pitkän päivän kotona ollut koira voi myös olla niin sanotusti ylikierroksilla vihdoin lenkille päästessään ja purkaa patoutunutta energiaansa haukkumalla mitä eteen sattuu tulemaan. Ken on kouluttanut koiraa tietää, että se oppii parhaiten oikeassa vireessä. Esimerkiksi agility-kentällä koko ajan haukkuvat paimenkoirat ovat usein liian suurilla kierroksilla, eivätkä siten ohjattavissa, vaan tekevät yli-innostuneita vääriä ratoja.

Vahtikoira - oma reviiri
Koira, joka haukkuu kun ihmiset ovat kotona, voi olla myös ymmärtänyt väärin asemansa. Ihmiset ei olekaan lauman ylimpiä kaikkivoipia ja kykeneviä itse vahtimaan ja vastaamaan kaikesta. Koiran pitää ottaa se tehtävä itselleen.
Meilläpäin kaupungissa asuu valtavasti koiria. Jopa pienen kotikatumme varrella on ainakin 30 eri yksilöä ja lukuisia eri rotuja. Se on jo liian suuri määrä koiralle olla tuttu kaikkien kanssa, kaikki eivät voi mitenkään kuulua sen kotilaumaan. Koiran voi kuitenkin opettaa sietämään vieraat laumat lähellä omaa reviiriään. Vaikeita tilanteet ovat kotiovella,kun vieras koira ohittaa tai omassa rappukäytävässä, kun taloon muuttaa uusi koira. Tutustuminen ei tälläisessä tilanteessa ole mahdollista. Järjestelmällisellä kasvattamisella pennusta pitäen voidaan turhat rähinät kuitenkin välttää.

Legendoja uhmaavat tosielämän mäyrikset
Minusta meilläpäin on kaikkia legendoja uhmaavia todisteita siitä, ettei mäyrikset hauku sen enempää kuin muutkaan koirat. Pienestä pitäen kaupungissa kasvanut koira on joutunut antamaan periksi omasta reviirikäsityksestään. Mutta kotiovi on varmasti jokaiselle koiralle pyhä.

Onneksi Vega ei kovin helposti lähde tappeluun mukaan. Eräänä päivänä kävi nimittäin niin, että kuljimme juuri kahden jack russellin terrierin kotioven ohi, kun koirat astuivat ulos ovesta flexi-remmit pitkänä. Ja toinen koirista tuli kuin tykinsuusta kiinni Vegan peppuun. Kyseiset koirat ovat kuitenkin puistossa ihan ok muita kohtaan.

Jos koirat pitää tutustuttaa toisiinsa, niin parasta on tavata eka kerta puolueettomalla alueella kodin ulkopuolella ja tulla sitten yhtäaikaa sisään. Silloin ihmislauma on selvästi antanut myös vieraalle koiralle luvan kyläilyyn. Koirat harvoin (vapaana ollessaan) tälla tavalla toimien alkavat tappelua. Ystäviksi niitä ei voi pakottaa, mutta kun ihmiset ovat ystäviä keskenään ja koirakin sen keskustelun sävystä ymmärtää, niin yleensä ystävien koiristakin tulee kavereita.

Eroahdistus
Eroahdistus on ikävä vaiva koiralle sekä naapureille. Kuuntelin viime keväänä kolmatta viikkoa naapurin hoidossa olevaa kääpiövillakoiraa. Se jaksoi lähes taukoamatta tuntikausia ulvoa koko yksinolo aikansa. Ja ulvonta tuli korkeantaajuuden vuoksi hyvin läpi tiiliseinästäkin. Onneksi itse työskentelin kotona, joten omat koirat pysyivät hiljaa, vaikka olivatkin levottomia. Itsessäkin surkea ulvonta herätti ahdistusta.

Ulvonta on hyvin tarttuvaa koiramaailmassa. Yhden aloittaessa ulvonnan toiset siihen yleensä yhtyvät. Jos rapussa asuu eroahdistuksesta kärsivä koira, on se muidenkin koiraperheiden ongelma. Eräässä aiemmassa kodissa äitiyslomalla ollessani yläkerran afgaani aloitti ulvonnan heti emännän lähdettyä töihin ja eri kerroksessa oleva kultainen noutaja säesti sitä muutaman tunnin aamutuimaan. Hiukan oli itsellä ja silloisella koirallani Murulla kurja olo tilanteesta.

Meidän koirat on yleensä joutuneet olemaan aika lyhyitä aikoja yksikseen. Mutta lapsuuden koirilleni elämän muutos tuli liian suureksi, kun aiemmin kotona meitä hoitanut äitini meni takaisin töihin. Yhden aloittaessa surullisen ulvonnan muut siihen yhtyivät ja ei ollut ihme, että naapurit aika pian asiasta valittivatkin.
Eroahdistusta voi välttää totuttamalla koira vähitellen yksioloon ja luottamaan siihen, että joku kotiin tulee. Edellisestä esimerkistä huomaa, ettei suuria elämänmuutoksia ole helppo koiran hallita ja toisista koirista ei välttämättä ole auttajaksi seuranpidossa tai hylätyksitulemisen tunteen torjunnassa.

Meidän mäyrikset
Olen asunut vain vuoden rivitalossa mäyriksen kanssa. Lupatra harrasti jo pienenä karkailua ja osasi kaivaa reitin aidan alta avaraan. Kaikki muut mäyrikseni ovat aina asuneet kaupungissa. Pelkäksi kaupunkikoiraksi mäyriksestä ei mielestäni ole. Sen on päästävä metsään ja jonnekin, missä se voi vapaasti puuhastaa vaikka kuoppia kaivamalla. Nuorena ilman ajokorttia ja kesämökkiä retkeilin koiriemme kanssa vähintään viikonloput eri metsissä ja retkeilyaluilla. Nuoruuden koirani ajelivat pyöräkorissa pitkiäkin matkoja määränpäähän ja saivat sitten juosta mukana metsäteillä. Nyt ajokortin ja auton kanssa kaikki on paljon helpompaa. Koiratkin on oppineet yhdistämään auton maallepääsyyn, vaikka aluksi matkapahoinvointi teki ajeluista vähemmän mukavaa.

Happy
Happy oli ainoa karkeakarvaisemme. Selvästi luonteeltaan erilainen kuin pitkäkarvaiset koiramme. Eri karvanlaatujen jalostustaustasta löytyykin eri rotuja, mikä edelleen selittää myös karvanlaatujen luonne-eroja. Vuosikymmeniin eri karvanlaatuja ei ole enää saanut risteyttää keskenään, joten alkuperäisetkin erot ovat voineet kasvaa. Happy esimerkiksi rähisi helpommin muitten koirien kanssa, mutta seurallakin oli väliä. Sen emännällä oli lenkityskaverina maailman ystävällisin tanskandogi, jolla vielä sattumoisin samat värit kuin Happyllä. Daisyn seurassa Happy käveli hissukseen rintarottingilla nauttien niiden keräämästä huomiosta ja muiden koirien osoittamasta arvostuksesta takuulla maailman isoimpaan koirakaveriin. Koolla näes on koiramaailmassa väliä.

Uuva
Nykyisistä koiristamme Uuva on ystävällisyyden perikuva. Sen isä on käytttövalio luolilta, mutta silti hyväluonteinen seurakoiramielessä. Uuva on saanut poikkeuksellisen hyvän kaupunkikasvatuksen eläkkeellä olevan äitini luona. Pienestä pitäen sen kotona vieraili paljon ja usein ihmisiä ja se oppi jo varhain, että kaikki vieraat on kivoja, kun heiltä saa huomiota ja rapsutuksia. Haukkumaan ei tarvinnut ruveta ollenkaan. Ainoa tilanne, jossa Uuva haukkuu on, kun se kerjää ja se on sille vahingossa opetettu. Muille koirille, edes vieraille se ei hauku, koska tapasi pentuaikanaan valtavan määrän eri kokoisia ja rotuisia koiria puistossa. Muutamasta rodusta se ei enää pidä, koska muutama koira sen kimppuun on kaikesta huolimatta käynyt. Ne rodut kierretään nykyisin kaukaa.

Vega
Vega on oppinut, ettei sisällä haukuta eikä kerjätä äänellä. Se on kehittänyt oman "nälkiintynyt koira makaa jääkaapin edessä" -shown ja saavuttanut sillä tavalla paremmin haluamansa. Pentuna sillä oli paljon pienikokoisia koirakavereita, mutta isommilta se sai pari kertaa köniin, eikä yhtään kivaa isoa jäänyt kaveriksi. Isoja koiria se yrittää haukkua kadulla, mutta melkein pystyy yleensä hillitsemään jo itsensä. Sisällä se ei ennen haukkunut, mutta nyt Sasun kanssa se saattaa kuunnelle poikkeuksellisia rapun ääniä, esimerkiksi joku juoksee tai koira liikkuu rapussa tai haukkuu ulkona, ja haukahtaa lyhyesti varotukseksi. Koeluolilla kävimme testaamassa, että Vega osaa kyllä haukkua kuten pitääkin ainakin kettua. Mutta esimerkiksi agility-kentällä se ei hauku, ei odottaessa vuoroaan eikä rataa kiertäessä. Meidän agility-ryhmässä onkin kiinnitetty huomiota siihen, ettei turhaa haukuta.

Sasu
Sasu on vaikeampi tapaus kasvattaa, koska pennusta lähtien koiralaumassa kasvaneet koirat käyttäytyy eri lailla kuin yksinään vain ihmislaumassa olleet. Jos sen vie yksinään ulos, se alkaa olla aika ok, jos kierretään isot koirat riittävän kaukaa. Se haukkuu kadulla muita koiria Vegan kanssa kulkiessa kysyessään samalla Vegan tukea mahdollista hyökkäystä odottaessaan. Sillä on puistossa oma 8 pienen koiran lauma, jossa se käyttäyttyy ihan kivasti, mutta muihin koiriin sen on ollut vaikea tutustua. Koirapuistossakaan ei enää käydä, kun kyseisen puiston vallannut lauma kävi sen kimppuun ja lauman pienikokoisin terrieri puri sitä peppuun. Milläs sitä olisi sille enää kivaksi paikaksi selittänyt, kun en minäkään pystynyt sitä kyseisiltä koirilta suojelemaan.

Sasu haukkuu myös hiukan kotiin tulevia vieraita, mutta se on mielestäni täysin tilanteen harjoittelun puutetta. Täysin vieraiden haukkuminen loppuu melko pian, jos vieras ei kiinnitä koiraan mitään huomiota ja ihmiset vain keskustelee keskenään kuin ei mitään erikoista olisi. Tutuille ei enää (opettelun tulosta) alkuhaukahduksen jälkeen haukuta, mutta Vegalle ja Sasulle eri ihmiset on tuttuja. Vega tuntee jo ikänsä puolesta paljon enemmän ihmisiä ja koiria.