Tuesday, July 10, 2007

10.7. pentutilanne

Tiistaina mentiin taas kaikkien koirien kanssa maalle Karkkilaan. Pennut taitaa jo olla oppinut, että autohäkissä pääsee jonnekin kivaan paikkaan. Vähän aikaa voi toki marista, että joutuu taas nukkumaan tunniksi. Maalla harjoiteltiin yhden portaan kiipeämistä ylös ja alas, mutta edelleen terassilta alastulo (eihän portaita voi aina käyttää) näyttää surmanhypyltä, kun hyppy ei kanna ja pentu putoaa rähmälleen maahan.
Velmu Veitikka lähtikin Karkkilasta uuteen perheeseensä Turun lähelle. Tarmokas Velmu sai tarpeeksi ison perheen, joku varmasti jaksaa sen kanssa puuhastaa tai sen puuhasteluja katsella.
Vili Vilperiä tultiin vielä illalla kotona Helsingissä katsomaan ja taisi sopiva koti sillekin löytyä. Vielä saadaan Vilin seurasta päivä nauttia, kun lähtee vasta torstaina. Keskiviikkona viedään Vilma Vipeltäjä sijoituskotiinsa Forssaan ja syynätään yhdessä kaikki mahdolliset vaaran paikat talossa. Viuhdin koti varmistuu loppuviikosta, kunhan ehditään soitella ja tavata koko perhe.